Jokaisella pitäs olla vähintää yks semmonen! Jolle voi puhua kaikesta kaiken, eikä se koskaa tuomitse. Mulla on sellanen. Se valitettavasti asuu Rovaniemellä, joten ei tosiaan nähä usein. Viimeks ollaa juteltu kasvokkain vuonna 2010. Iha liian kauan aikaa sitte.
Tutustuttiin vuonna 1997, ku oltii vast muutettu Rovaniemen maalaiskuntaan ja alotin kakkos luokan uudessa koulussa. Tämä kyseinen neiti tuli pyytää mua leikkimään. Siitä meijän ystävyys lähti. Tottakai meijänki historiaan mahtuu kaikenlaista. Ei se aina täydellistä oo ollu ja on välirikkojaki tapahtunu. Pieni kylä, minkäs sille mahtaa.
Nykyään ei paljoo jutella. Nytki viime puhelusta on aikaa yli kaks vuotta. Molemmilla on omat elämät ja omat kaveripiirit. Se on kyl jännä, ku tänää soiteltii. ihanku niit vuosii ei ois välissä ollukaa. Tottakai molemmille oli tapahtunu vaikka ja mitä, mutta se side ei ollu kadonnu mihinkää.
Puhuttii me se melkee seittemän tuntii yhteensä, muutamalla tauolla tottakai. Sai kertoa sille kaikki, siis aivan kaikki. Ja se kerto mulle kaiken, mitä ei muille oo uskaltan/pystyny kertomaa. Lähinnä omia ajatuksia purattii yhessä. Maailman parannusta niin sanotusti.
Se ihminen on mulle todella rakas! Ja tulee olemaan hautaan asti. Ja mikä parasta, nään sen enskuussa! Tulee käymään meillä. Ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti